TERVETULOA KOIRAKOULU KANNUSTAVAN SIVUILLE

Kannustava koirakoulu Pohjois-Savo

Koirakoulu Kannustavassa sekä koira, että ohjaaja otetaan vastaan positiivisesti kannustaen. 

Tärkein lähtökohta kaikessa koulutuksessamme on omistajan ja koiran välinen hyvä suhde. Onko esimerkiksi ongelmana se, että koira ei tule kutsusta luokse? Emme aloita välttämättä koulutusta harjoittelemalla luoksetuloa, vaan ensin pyrimme selvittämään mistä ongelmat johtuvat: voisiko esimerkiksi koiran ja omistajan suhdetta parantaa? Uskon, että jokaisesta koirakosta löytyy paljon hyvää, ja jos ongelmia on, niin pyrimme yhdessä löytämään niihin ratkaisuja positiivisin menetelmin.   

Koirakoulu Kannustavan koulutus

Koirakoulu Kannustava toimii Pohjois-Savossa

Palvelemme asiakkaitamme Tervossa. Meille ajaa noin 45 min Kuopiosta ja Suonenjoelta. Koirakoulu sijaitsee järven rannalla (uintimahdollisuus). Tervossa voimme treenata monipuolisesti mm spanieleiden hakua, ylösajoja, noutoja, hajuerottelua, arkitottelevaisuutta, hihnakäytöstä ja paljon muuta. Kotikäyntejä teen koko Pohjois-Savon alueella ja lisäksi koulutan etänä (Teams)


Toimintamme

Erityisosaamistani on koirien vireen hallinta ja reaktiivisten koirien koulutus. Omat koirani ovat metsästyskoiria, käyttölinjaisia ylösajavia spanieleita. Niiden tulee olla hallinnassa erittäin korkeassa viretilassa. Ne esimerkiksi koulutetaan pysähtymään istumaan ajaessaan riistan juoksuun tai lentoon. Tämä kaikki onnistuu nykyaikaisin, positiivisin menetelmin. Erityisesti voin olla apunasi mm seuraavissa asioissa: koiran rauhoittuminen, vieraiden koirien ohittaminen, hihnakäytös, hyvä suhde ja kontakti koiran ja ohjaajan välillä

  • Tarjoamme koirankoulutuspalveluja, jotka painottuvat metsästyskoiriin, mutta meille ovat tervetulleita kaikenlaiset koirat. Meillä on myös erinomaiset puitteet hajuerottelun treenaamiseen. Yrittäjälllä on 18 vuoden kokemus etsintäkoirien kouluttamisesta (homekoirat). Toimipaikkamme on Tervo, Pohjois-Savo ja toiminta-alueemme koko Pohjois-Savo Teemme myös homekoiratarkastuksia https://homekoirat.fi  Lisäksi meillä on pienimuotoista koirahoitolatoimintaa.
  • Työskentelen koirankouluttajana Musti & Mirri Kolmisoppi Kuopio lisätietoja:   https://www.mustijamirri.fi/hyvinvointipalvelut-ajanvaraus  
  • Työskentelen koirankouluttajana Dogio Oy, voit varata kotikäynnin tai verkkoklinikka-ajan
  • https://dogio.fi/

  • Yksityistunti /kotikäynti / etäneuvonta Team:ssa / ryhmäkoulutus:
  • pentuajan koulutus (pureminen, sisäsiisteys, koulutuksen aloitus, yksin kotona...)
  • aikuisen koiran koulutus (arkitottis, hihnakäytös, reaktiivisten koirien hallinta, LAT- tekniikka, temppujen opettaminen, liiallinen haukkuminen, naksutinkoulutus ja palkkasanat, palkkaamistavat, metsästyskoiran koulutus, noutaminen...) jne
  • eroahdistus, yksinolohaasteet
  • pyydä pari kaveria mukaasi ja sovitaan oma ryhmäkoulutustunti / ryhmäkoulutuspäivä, pyydä tarjous
  • homekoiran, sienikoiran, tms etsintäkoiran koulutus (etsintätyö, ilmaisun opettaminen, valeilmaisut, hajuerottelu). Olen toiminut päätoimisena homekoirayrittäjänä vuodesta 2006. 
  • koiran kuolema ja siihen liittyvät tunteet (käytännön asiat, mistä tietää milloin on oikea aika, tunteet, mitä eläinlääkärissä tapahtuu, kun koira viedään lopetettavaksi...) Olen kirjoittanut kirjan Kun koira kuolee (Aviador 2020). 

Koulutuksessa käytämme: 

  • paljon kehuja
  • nameja
  • leluja
  • sosiaalista palkkaa
  • naksutinta
  • dameja
  • place boardia (alustaa)
  • pilliä 

Meillä voi harjoitella esimerkiksi:

  • koiran ja ohjaajan suhteen parantamista
  • ylösajavan koiran hakukuviota ja ylösajoa
  • pysähtymisiä, hallintaa
  • noutoja
  • vireen hallinta
  • hajuerottelua
  • luoksetuloa
  • erilaisia tottelevaisuusliikkeitä
  • temppuja
  • hihnakäyttäytymistä
  • uimista, noutoja vedestäi

Tilamme:

  • Meillä on erinomaiset puitteet koirien kouluttamiseen: valaistu piha, mäntymetsää, järvenranta, pieni ja lämmin koiratalo ja puolilämmin autotalli

Hinnat

Yksityistunti on 60€. Ryhmäkoulutusten hinta ilmoitetaan kurssin yhteydessä. Kotikäynti 60€ + matkakulut sopimukseen mukaan. Kuopio-Suonenjoki-Karttula-Tervo-Vesanto- alueella ei matkakuluja. Etäkoulutus (Teams) 50€ / tunti. Hinnat sisältävät alv. Hintaan sisältyy koulutus ja kirjalliset ohjeet


LÄMPIMÄSTI TERVE TULOA KOULUTUKSIINI, KAIKENKOKOISET, -ROTUISET, MONIROTUISET, VILKKAAT, HITAAT JA KAIKKI MUUT - MEILLÄ EI TARVITSE JÄNNITTÄÄ :) 


Koirakoulu Kannustava suosittelee:  trainNtreat- laite on erinomainen koiran palkkaamiseen. Se on kätevä väline, voit mm palkata talvella hanskat kädessäkin ulkona. Monet koirat pitävät laitteeseen sopivista herkullisista nakeista enemmän kuin kuivista nameista. Saat verkkokaupasta koodilla KANNUSTAVA 15% alennuksen aloituspaketista oheisesta linkistä https://trainntreat.com/discount/KANNUSTAVA?redirect=%2Fproducts%2Ftrainntreat-start-super-offer

Tutustu yrittäjä Jaanaan

Koirakoulu Kannustavan ja Homekoirat Sagulin perustaja Jaana Sagulin

Olen Jaana Sagulin ja olen koira-alan ammattilainen.. Koiria minulla on ollut 80-luvun lopusta alkaen. 

Olen työskennellyt päätoimisena homekoirayrittäjänä vuodesta 2006 ja aloitin koirakoulutoiminnan 2021. 

Harrastan spanieleideni kanssa pienriistan metsästystä. Olen kisannut spanieleiden metsästyskokeissa ja kouluttanut yhdessä mieheni kanssa yhteensä 9 homekoiraa, joista kolme on suorittanut homekoirien tasotestin hyväksytysti, kaksi SPME käyttövaliota ja lisäksi yhdellä spanielilla on käyttövalioon oikeuttavat metsästyskoetulokset, näyttelytulos puuttuu. Olen myös harrastanut useita lajeja, mm agility, toko, jälki.

Olen suorittanut 2021 eläintenkouluttajan ammattitutkinnon opinnot Taitotalossa ja valmistuin kesällä 2021. Sinäkin saat käyttöösi tuoreimmat tiedot koirien kouluttamisesta. Koulutuksessa käytän ainoastaan positiivisen vahvistamisen menetelmiä. 

Lämpimästi tervetuloa tutustumaan toimintaamme ja tiloihimme!

Jaana Sagulin