
TERVETULOA KOIRAKOULU KANNUSTAVAN SIVUILLE
Kannustava koirakoulu Pohjois-Savo
Meillä sekä koira että ohjaaja otetaan vastaan positiivisesti kannustaen.
Tärkein lähtökohta kaikessa koulutuksessamme on omistajan ja koiran välinen hyvä suhde. Onko esimerkiksi ongelmana se, että koira ei tule kutsusta luokse? Emme aloita välttämättä koulutusta harjoittelemalla luoksetuloa, vaan ensin pyrimme selvittämään mistä ongelmat johtuvat: voisiko esimerkiksi koiran ja omistajan suhdetta parantaa? Uskon, että jokaisesta koirakosta löytyy paljon hyvää, ja jos ongelmia on, niin pyrimme yhdessä löytämään niihin ratkaisuja positiivisin menetelmin.
TULEVAT KOULUTUKSET LÖYDÄT SIVUN OIKEASTA YLÄLAIDASTA: KURSSIT JA TAPAHTUMAT

KoirakouluKannustava toimii Pohjois-Savossa
Palvelemme asiakkaitamme Tervossa. Meille ajaa noin 45 min Kuopiosta ja Suonenjoelta. Koirakoulu sijaitsee järven rannalla (uintimahdollisuus). Tervossa voimme treenata monipuolisesti mm spanieleiden hakua, ylösajoja, noutoja, hajuerottelua, arkitottelevaisuutta, hihnakäytöstä ja paljon muuta. Työskentelen elokuusta alkaen myös Kuopion Kolmisoppi Musti&Mirri liikkeessä koirankouluttajana - voit varata ajan myös sinne! https://www.mustijamirri.fi/hyvinvointipalvelut-ajanvaraus
Toimintamme
- Tarjoamme koirankoulutuspalveluja, jotka painottuvat metsästyskoiriin, mutta meille ovat tervetulleita kaikenlaiset koirat. Meillä on myös erinomaiset puitteet hajuerottelun treenaamiseen. Yrittäjälllä on 16 vuoden kokemus etsintäkoirien kouluttamisesta (homekoirat). Toimipaikkamme on Tervo, Pohjois-Savo. Teemme myös homekoiratarkastuksia https://homekoirat.fi Lisäksi meillä on pienimuotoista koirahoitolatoimintaa
- Työskentelen koirankouluttajana Musti & Mirri Kolmisoppi Kuopio (elokuu 2022 alkaen) katso lisätietoja: https://www.mustijamirri.fi/hyvinvointipalvelut-ajanvaraus
KOIRAKOULU KANNUSTAVA / HOMEKOIRAT SAGULIN KY PUHELINNEUVONTA
Soita 0400452689 noin 5 min puhelu ja kerro, mistä asiasta haluaisit keskustella (normaali puhelumaksu)
- jos voin auttaa ja jos sinä koet palvelun sopivan sinulle, sovitaan puhelinaika. Kaikki asiat eivät sovellu puhelinneuvontaan, vaan on parempi tavata kouluttaja.
- ennen sovittua puhelinaikaa maksat palvelun mobile pay tai suoraan yrityksen tilille ja minä soitan sinulle sovittuna aikana
- hinta vain 1€ / min. Minimiveloitus 15€ (hinnat sis alv). Puhelut 15 min kerrallaan eli voit ostaa 15 min, 30 min, 45 min tai 60 min.
- esimerkki: maksat 15€ 15 minuutin puhelusta etukäteen. Jos puhelu kuitenkin kestää yli 15 min, niin maksat puhelun jälkeen vielä 1€ / min. Jos maksat puolesta tunnista 30€, niin mahdollisesta ylimenevästä ajasta voit suorittaa maksun puhelun jälkeen. Jos puhelu jää jostain syystä alle sovitun ajan (tekninen vika tms), niin sovitaan uusi aika ja jatketaan loppuun. Maksettua aikaa ei ole pakko käyttää loppuun, mutta maksua ei palauteta, jos aika jää sovittua lyhyemmäksi
Puhelinneuvonnassa voimme keskustella kaikesta koiriin liittyvästä (suluissa esimerkkejä):
- pentuajan koulutus (pureminen, sisäsiisteys, koulutuksen aloitus, yksin kotona...)
- aikuisen koiran koulutus (arkitottis, hihnakäytös, reaktiivisten koirien hallinta, LAT- tekniikka, temppujen opettaminen, liiallinen haukkuminen, naksutinkoulutus ja palkkasanat, palkkaamistavat, metsästyskoiran koulutus, noutaminen...)
- homekoiran, sienikoiran, tms etsintäkoiran koulutus (etsintätyö, ilmaisun opettaminen, valeilmaisut, hajuerottelu). Olen toiminut päätoimisena homekoirayrittäjänä vuodesta 2006.
- koiran kuolema ja siihen liittyvät tunteet (käytännön asiat, mistä tietää milloin on oikea aika, tunteet, mitä eläinlääkärissä tapahtuu, kun koira viedään lopetettavaksi...) Olen kirjoittanut kirjan Kun koira kuolee (Aviador 2020).

Koulutuksessa käytämme:
- paljon kehuja
- nameja
- leluja
- sosiaalista palkkaa
- naksutinta
- dameja
- place boardia (alustaa)
- pilliä
- hajuerotteluseinää ja harkkorataa, reikätiilirataa

Meillä voi harjoitella esimerkiksi:
- koiran ja ohjaajan suhteen parantamista
- ylösajavan koiran hakukuviota ja ylösajoa
- pysähtymisiä
- noutoja
- hajuerottelua (meillä on hajuerotteluseinä ja ns harkkorata)
- luoksetuloa
- erilaisia tottelevaisuusliikkeitä
- temppuja
- hihnakäyttäytymistä
- uimista, noutoja vedestäi

Tilamme:
- Meillä on erinomaiset puitteet koirien kouluttamiseen: valaistu piha, mäntymetsää, järvenranta, pieni ja lämmin sisätila (koiratalo)
Hinnat
Yksityistunti on 50€ (sis alv). Ryhmäkoulutusten hinta ilmoitetaan kurssin yhteydessä.
Korona-aikaan käytämme tarvittaessa maskia ja pidämme turvavälit, lisäksi pidämme ryhmäkoot pieninä.
Tutustu yrittäjä Jaanaan
Koirakoulu Kannustavan ja Homekoirat Sagulin perustaja Jaana Sagulin

Olen Jaana Sagulin ja olen koira-alan ammattilainen.. Koiria minulla on ollut 80-luvun lopusta alkaen.
Olen työskennellyt päätoimisena homekoirayrittäjänä vuodesta 2006 ja aloitin koirakoulutoiminnan 2021.
Harrastan spanieleideni kanssa pienriistan metsästystä. Olen kisannut spanieleiden metsästyskokeissa ja kouluttanut yhdessä mieheni kanssa yhteensä 9 homekoiraa, joista kolme on suorittanut homekoirien tasotestin hyväksytysti, kaksi SPME käyttövaliota ja lisäksi yhdellä spanielilla on käyttövalioon oikeuttavat metsästyskoetulokset, näyttelytulos puuttuu. Olen myös harrastanut useita lajeja, mm agility, toko, jälki.
Olen suorittanut 2021 eläintenkouluttajan ammattitutkinnon opinnot Taitotalossa ja valmistuin kesällä 2021. Sinäkin saat käyttöösi tuoreimmat tiedot koirien kouluttamisesta. Koulutuksessa käytän ainoastaan positiivisen vahvistamisen menetelmiä.
Lämpimästi tervetuloa tutustumaan toimintaamme ja tiloihimme!
Jaana Sagulin